Tekniikka
JUKKA HUITILA
Valosuunnittelija Jukka Huitila (TeM) on työskennellyt valon ja visuaalisuuden kanssa niin esitystaiteen, tapahtumapuolen kuin valotaiteen tuotannoissa kaksi vuosikymmentä. Hänen työskentelylleen tunnusomaista on videokuvan ja valosuunnittelun saumaton yhdistyminen. Jukan valoteoksia on nähty vuosien varrella julkisissa tiloissa, esimerkiksi Stadionin tornissa talvisessa Lux Helsinki valotaidetapahtumassa. Jukka työskentelee nykyisin freelancerina ja asuu Helsingissä. Jukka on työskennellyt mm. Jyrki Karttusen, Carl Knifin, Pirjo Yli-Maunulan, Marjaterttu Willmanin, Liisa Risun, Kaari Martinin sekä Valtteri Raekallion kanssa.
MIKKO LINNAVUORI
Valosuunnittelija Mikko Linnavuori on kerännyt kannuksia niin taide- kuin kaupallisen puolen projekteissa. Hän on työskennellyt mm. Suomen Kansallisoopperassa, Tavastia-kubilla, Nosturissa ja Konserttitalo Martinuksessa. Aiemmat projektit ulottuvat tanssiteoksien valaistuksesta Apocalyptican efektien ideointiin ja toteutukseen sekä työskentelyyn Suomen eturivin artistien kuten Kimmo Pohjosen, Nightwishin, Sunrise Avenuen ja Scandinavian Music Groupin kanssa.
EPPU HELLE
Eppu Helle on on työskennellyt laajasti kahdenkymmenen vuoden ajan äänitekniikan parissa miksaten useita Suomen kärkiartisteja.
Compañía Kaari & Roni Martinin teoksissa Eppu toimii mm. äänimestarina ja roolitetummissa tehtävissä.
RISTO SILLANPÄÄ
Risto Sillanpää on valo- ja tekninen suunnittelija sekä tuottaja. Hän on työskennellyt alalla vuodesta 1994 lähtien toimien Suomen suurimpien tekniikan alan yritysten kanssa. Hän on tehnyt monenlaisia pieniä ja suuria produktioita koti- ja ulkomailla.
Compañía Kaari & Roni Martinin teoksessa ‘Kill Carmen’ Sillanpää on toiminut suunnittelijana ja teknisenä tuottajana. Hän on mukana myös Anna Kareninassa teknisen tuotannon puolella.
Benjamin Herala
Benjamin Herala on valmistunut Metropolian kulttuurituotannosta 2017. Hän on työskennellyt monipuolisesti myös tekniikan parissa mm. Helsingin kaupunginteatterissa apulaismestarina. Compañía Kaari & Roni Martin -ryhmässä Benjamin on työskennellyt vuodesta 2012 erilaisissa tuotannon ja teknisen tuotannon tehtävissä. Tällä hetkellä Heralan päätyö on Musiikkimuseo Famen teknisenä päällikkönä/tuottajana, jossa hän vastaa näyttelyiden tuotannoista sekä teknisistä ratkaisuista.