Peppi Pitkätossu

Huvikummun rouvien teekupit kilisevät ja varkaiden hampaat kalisevat, kun maailman vahvin tyttö pistää flamencoksi!

Compañía Kaari & Roni Martinin Peppi Pitkätossu on kiinnostava yhdistelmä nykytaidetta ja perinteistä satua. Koko perheen tanssiteos häikäisee loistavalla ja viimeistellyllä visuaalisuudellaan. Vauhdikas esitys on tanssin ja musiikin ilotulitusta, jossa nähdään myös Rosa Liksomin kuvitusta ja kuullaan Ruudolfin räppiä.

Helsingin Juhlaviikoilla vuonna 2009 ensi-iltansa saanut teos on ollut niin yleisö- kuin arvostelumenestys. Säveltäjä Roni Martin sai teoksesta myös Vuoden Teatterimusiikkiteko -palkinnon. Monitasoiseksi suunniteltu esitys soveltuu niin lapsille kuin aikuisille.

Peppi Pitkätossun kansainvälinen työryhmä on vaikuttava: koreografi Kaari Martin, säveltäjä Roni Martin, visuaalinen suunnittelija Rosa Liksom, räppäri Ruudolf sekä arvostetut flamencomuusikot, Rafael Jiménez “Falo” ja Juan Antonio Suárez “Cano” ovat kaikki tuoneet teokseen oman, erityisen panoksensa. Lisäksi tuotannossa ovat mukana Suomen parhaat valo- ja pukusuunnittelijat sekä Suomen ja Espanjan flamencotanssijoiden parhaimmisto.


Peppi on itsenäinen, rempseä ja räjähtävää voimaa pursuava itsenäinen tyttö, joka ei ota aina itseään turhan vakavasti. Pepissä on asennetta. Hän on viisassydäminen ja puolustaa yli-inhimillisillä voimillaan itseään ja niitä joita kiusataan. Hän on yhtä aikaa traaginen ja koominen niin kuin me ihmiset olemme


Esiintyjät: Victor Carrasco, Carlos Chamorro, Mariana Collado, Maija Lepistö, Katja Lundén, Kaari Martin, Roni Martin sekä Juan Antonio Suárez “Cano”
Koreografia: Kaari Martin
Musiikki ja lyriikat: Roni Martin
Flamencosäkeet: Rafael Jiménez “Falo”,Victor Carrasco
Flamencokitara: Juan Antonio Suárez “Cano”
Rap: Ruudolf
Visuaalinen suunnittelu: Rosa Liksom
Pukusuunnittelu: Erika Turunen
Valosuunnittelu: Mikki Kunttu
Videotekninen toteutus: Johan West / West Lighting
Maskeeraus: Taina Mansner
Dramaturgia: Minna Harjuniemi
Miksaus: Ilari Suonpää
Pukuompelu: Tipi Taskinen
Tuotanto: Compañía Kaari & Roni Martin
Ensi-ilta: 23.8.2009 Oopperan Alminsali, Helsingin Juhlaviikot
Kesto: 60min

Arvosteluita

PEPPI ON FLAMENCA, HURJA JA HERKKÄ
Helsingin Sanomat 25.8.2009 Anni Valtonen
[Lue koko artikkeli]

Kaari Martin ja Rosa Liksom, siinäpä vasta yhdistelmä. Kaksi taidekentän kiistatonta peppiä, oman tiensä kulkijaa.

Compañia Kaari Martinin Peppi Pitkätossun visualisoinnista vastaavan Liksomin räiskyvät kuvat tapetoivat Alminsalin takaseinää vuoroin liikkuvina, vuoroin pysähtyneinä kuvina. Loppusilauksen antaa Mikki Kuntun taidokas valaistus, jossa korostuu nyt varjojen käyttö: niillä kasvatetaan erityisesti Pepin volyymiä. Hahmona Peppi Pitkätossu muistuttaa flamencossa läsnä olevaa hurjuutta ja herkkyyttä. Teoksen musiikista vastaava Roni Martin ja freestyle-räpit tehnyt Ruudolf tuovat esille humoristisissa ja ajan henkeä luotaavissa teksteissään Pepin anarkiaa.

Nimiroolin tekevälle Kaari Martinille peppiys on muutakin kuin raja-aitojen kaatelua; Martinin Peppi tuntee myös pohjatonta yksinäisyyttä. Tämä tulee vahvimmin esille Martinin herkässä soolossa, jonka hän tanssii Rafael Jimenezin alias Falon laulaman soleán rytmiin.

Puvustaja Erika Turusen panos on huikea: suosikkini on Pepille kirpparipitseistä taiottu kahvikutsumekko. Herra Tossavainen (Mariana Collado) flamencon laahusta muistuttavine häntineen ja Pepin hevonen (Maija Lepistö) ovat onnistuneita hahmoja - ja miten mainiosti ne tanssivat!

Räppäävä ja sulavalinjaisesti joraava heppa on 6- ja 8-vuotiaiden kriitikkotovereideni mielestä esityksen helmi. Collado on kiperänketterä apina, loistava liikkuja. Herkullinen hahmo on myös Katja Lundénin poliisi; tanssija tekee hersyvän roolityön asemastaan intoutuneena auktoriteettina.

Martinin koreografinen kädenjälki todistaa jälleen kerran, kuinka moneen flamenco taipuu. Kun tekijäjoukon peppimäisyydet oikein kohtaavat, yhdistelmä on sulaa herkkua.

Teos on täynnä peppikielelle käännettyjä flamencojippoja; vaikkapa räsymatto lanteilla ja olkapäillä, huivin korvikkeena. Tai flamencon rytmissä kilkattavat kupit kahvikutsuilla ja Peppi tainnuttamassa härkää rinta rottingilla.

Ainakin ensi-illassa lapsia ja aikuisia naurattivat ja puhuttelivat tyystin eri asiat. Lapset tuntuivat nauttivan erityisesti Pepin voimankäytöstä, aikuiset anarkistisista riimeistä. Intensiteettien muutokset kohtausten välillä olivat vaativia eikä kaikkien kohtausten juju lopulta kantanut.

Pepin todellinen haaste onkin sen lapsiyleisö - se kun odottaa usein pääsevänsä todistamaan näköistaidetta. Toisaalta: mikä huikea kurkistusikkuna teos onkaan lapselle flamencon maailmaan!

Tunnin mittaiseksi luvattu teos venyi ensi-illassa rutkasti yli. Asia korjautunee esityskertojen myötä.

Helsingin Sanomat 25.8.2009 Anni Valtonen


PEPPI TULI, TANSSI JA VALLOITTI
Kouvolan Sanomat 28.5.2010 Anna-Maija Järvi-Herlevi
[Lue koko artikkeli]

Peppi Pitkätossu. Ohjaus Minna Harjuniemi, koreografia Kaari Martin, sävellys ja sanoitus Roni Martin. Visualisointi Rosa Liksom, valot Mikki Kunttu, äänet Ilari Suonpää, puvustus Erika Turunen.

Compañia Kaari Martin Kuulas-tapahtumassa 22.5.2010.

Compañia Kaari Martinin flamencotulkinta Astrid Lindgrenin ikuisesti lötkösukkaisesta ja silti maailman vahvimmasta tytöstä Pepistä oli yksinkertaisesti huikea taiteellinen täysosuma.

Vaikka tämänvuotinen Kuulas-tapahtuma onkin ollut melkoista ilotulitusta, uskallan arvella, että sen taiteellinen huipennus koettiin tällä kertaa Peppi Pitkätossun esityksessä.

Teoksen jäntevä, kokonaisuuden tasapainoisuuden taannut ohjaus on Myllykoskelta lähtöisin olevan Minna Harjuniemen käsialaa.

Jokainen toteutuksen osa-alue on enemmän kuin onnistunut. Yhdistävänä tekijänä niin sanoitukselle, sävellykselle, koreografialle kuin visualisoinnillekin on perinnettä kunnioittava mutta samalla sitä rikkaasti ja raikkaasti uudistava ilmaisu. Siksi teosta seuraa lähes henkeään pidättäen.

Yhteistä on myös leikkisyys — ja leikillisyyttä yhtäkkiä korostava vakavuuden välähdys.

Kertomus Pepin, Tommin, Annikan ja kumppanien vaiheista pitäytyy palkitsevasti Lindgrenin lastenromaanista tutuissa tapahtumissa. Se tulostuu näyttämöllä kohtauksina, joita on helppo seurata. Silti näkökulmien ja käsittelytavan tuoreus luo intensiteettiä, jonka ansioista katsoja unohtaa itsensä ja antautuu teoksen vietäväksi. Musiikin ja tanssin ajoittainen vuorottelu pääosassa takaa rakenteen joustavuuden ja jännitteisyyden.

Kaari Martinin koreografiassa flamencoon on lisätty monenkirjavia mausteita, mutta tyylillä. Tanssijat Carlos Chamorro, Katerina Giannakopoulou, Marina Collado, Maija Lepistö, Katja Lundén ja Kaari Martin tekevät teknisesti ja tulkinnallisesti loistotyötä. Uskomatonta, mihin kaikkeen flamenco tanssina taipuu...

Roni Martinin verevän intohimoinen musiikki herättää mielikuvat eloon. Yhtä suvereenisti kuin flamencoa säveltäjä heittää rappia kehiin eikä lainkaan kokonaisuudelle vahingoksi. Laulujen sanoitukset liikkuvat kielestä toiseen maalaten samalla tunnelmaa uusiksi.

Rafael Jiménez ja Juan Antonio Suaréz soittavat mestarillisesti.

Kouvolan Sanomat 28.5.2010 Anna-Maija Järvi-Herlevi