Kuva Emilia Annala

Kuva Emilia Annala

BAKTEERI

"ENNEN BAKTEERIA OLIN MINÄ. BAKTEERIN KANSSA OLEN MINÄ, MUTTA EN IHAN.
ILMAN SITÄ OLEN MINÄ, MUTTA EN TÄYSIN."

Akim Bakhtaoui, bakteeri nro 513

Yhteisöllinen ja monitaiteinen BAKTEERI valtaa syyskesällä kaupunkitilan yli 25 esiintyjän voimin. Bakteeri on kaupungille levittäytyvä elävä tanssiveistos, jonka taiteellinen sisältö on yhtä moninainen kuin tekijänsä. BAKTEERI voi ottaa mukana olevien taiteilijoiden käsissä minkä tahansa muodon ja edustaa mitä tahansa ilmiötä tai asiaa. Ensimmäisen kerran BAKTEERI ilmestyy Helsingin katukuvaan 26.–27.8. osana kulttuurikeskus Caisan 25-vuotisjuhlaohjelmistoa. Koko laajuudessaan teos toteutetaan 20.–26.9.2021 Helsingissä. Lisätiedot esityspaikoista ilmestyvät myöhemmin Caisan ja Compañían sivuille.

TAITEILIJAT

Kuva Nauska

Kuva Nauska

Ali Adnan Saad Alsaedi

(s. 1996 ) on setiensä kouluttama laulaja, joka tuntee laajasti Lähi-Idän folklorea ja pop-musiikkia. Hän on kotoisin Bagdadista. Ali Saad opiskelee Pop & Jazz Konservatoriossa ammattimuusikoksi ja on esiintynyt paljon Suomessa festivaaleilla, klubeilla ja konserteissa. Ali Saad on tehnyt myös näyttelijäntyötä Kansallisteatterissa ja elokuvaroolin Rikinkeltainen taivas -elokuvassa, joka tulee ensi-iltaan maaliskuussa 2021.

Kuva Alexandra Lemke

Kuva Alexandra Lemke

Angel

on sukupuoli-queer Omnian muoti-opiskelija, joka on avustanut mm. muotisuunnittelija Ervin Latimeria. Ugandasta syntyään oleva Angel on myös malli, Ballroom-henkilö ja drag-artisti. Tällä hetkellä hän työskentelee pukusuunnittelijana mm. Ilmastokirkko-projektissa.

Kuva Lina Grebenyuk

Kuva Lina Grebenyuk

Samuli Emery

(s. 1996) on suomalais-brittiläinen queer tanssitaiteilija, tanssinopettaja ja fasilitoija. Vuonna 2019 hän valmistui tanssitaiteen ammattilaiseksi Itävallan SEAD-akatemiasta pääaineenaan koreografia, minkä ohella hän syventyi katu- ja klubitanssien kulttuurisiin ja liikkeellisiin perinteisiin. Samuli on viimeisen seitsemän vuoden ajan työskennellyt hyvin laaja-alaisesti Suomessa ja muualla Euroopassa, esimerkiksi Meg Stuartin, Jerome Belin, Jill Crovisierin, Hanna Brotheruksen, Sonya Lindforsin ja Jaakko Niemisen produktioissa sekä Suomen tunnetuimpien artistien kanssa. Hän on saanut useita palkintoja ja stipendejä saavutuksistaan esiintyjänä ja koreografina kotimaan lisäksi Saksassa, Puolassa, Virossa ja Italiassa.

Kuva Veera Konsti

Kuva Veera Konsti

Jérémy Gaudibert

(s. 1988) työskentelee monialaisesti taiteen saralla: teollisen muotoilun ja graafisen suunnittelun lisäksi tanssijana ja pedagogina.  Jérémy muutti Ranskasta pysyvästi Helsinkiin vuonna 2017. Jatkuva inspiraatioiden tulva useiden kiinnostusten kohteiden saralla on johtanut kokeellisiin projekteihin, missä kuva kohtaa liikkeen ja liikkeestä tulee materiaa. 

Kuva Petra Jääskeläinen

Kuva Petra Jääskeläinen

Anni Horsmanheimo

(s.1998) on kuopiolainen tanssija ja valmistuu tanssin pedagogiksi Savonia ammattikorkeakoulusta keväällä 2021. Hän on työskennellyt tanssijana mm. Tanssiteatteri Minimin, Kuopion Kaupunginteatterin ja Tanssiteatteri Tsuumin yhteistuotannossa Tanssikielto (kor. & ohj. Antti Lahti) sekä solistina ja tanssijana Kuopion Kaupunginteatterin näytelmässä Bernarda Alban Talo. Anni on tanssihistoriansa aikana tanssinut nyky- ja jazztanssin lisäksi laajasti katutanssilajeja, jotka hän kokee intohimokseen. Anni on erityisen kiinnostunut katulajien koreografioinnista sekä katutanssin nostamisesta tanssitaiteen kentälle.

Kuva Kai Kuusisto

Kuva Kai Kuusisto

Simeoni "Slyrre äS" Juoperi

(s.1989) on Helsingissä asuva tanssija, muusikko ja taiteilija. Viimeisimpänä hänet on nähty lavalla Mikko Makkosen Actions x Figures -nykytanssiteoksessa sekä osana Konserttikeskuksen School Breaks-kokoonpanoa. Parasta aikaa hän viimeistelee "Ou nou" nimistä pitkäsoittoa yhdessä tuottaja Sebastiwanin kanssa. Hän aloitti tanssimisen Mikko Ahlgrenin breikkitunneilla Jyväskylässä vuonna 2000. Tällä hetkellä hän vaikuttaa ryhmissä Toistuvat Yllätykset, Hips Don't Lie, Rancid Rockers sekä Vapaa Aika. Lisäksi hän on Suomen Breikkiliiton hallituksen jäsen. 

Kuva Maria Mihhailova

Kuva Maria Mihhailova

Adasha Moore

(s. 1991) on yksi Shameless Dance Crew:n perustajista yhdessä Hamza Jaddan kanssa. Shameless Dance Crew on kilpaillut jo kauan SM-tasolla, ja Finnish Dance Organization palkitsi vuonna 2020 heidän teoksensa stipendillä. Adasha on saanut inspiraatiota tanssijana, esiintyjänä ja koreografina omaan tyyliinsä mm. afrosta, hip hopista, dancehallista, waackingistä ja voguingista. Adasha on ollut mukana esim. Pehmee-kollektiivin (Ruskeat Tytöt Media) projekteissa, erilaisten artistien musiikkivideoilla, televisiossa (Huuma 2019), festarilavoilla sekä Emma-gaalassa (2020).

Kuva Johanna Rontu

Kuva Johanna Rontu

Sofia Ruija

on aloittanut tanssiopintonsa Kuopion Tanssistudiolla, jonka jatkumona hän siirtyi opiskelemaan Suomen Kansallisoopperan ja -Baletin balettioppilaitoksen nuorisoasteelle ja siitä ammatilliseen koulutukseen. Ruija valmistui tanssijaksi balettioppilaitoksesta vuonna 2021. Opiskeluaikanaan Ruija on esiintynyt mm. Tero Saarisen, Riku Lehtopolun ja Reija Wäreen teoksissa sekä luonut omia koreografioita Sony Music Finlandille ja pohjoismaiseen Prix du Nord -balettikilpailuun. Ruija on esiintynyt laajalti erilaisissa tanssi- ja taidetapahtumissa, kuten Kuopio tanssii ja soi -festivaalilla, Emma Gaalassa sekä Amos Rexin Generation 2020 -näyttelyssä.

Kuva Nana Simelius

Kuva Nana Simelius

Amanda

(s. 1988) on performanssitaiteilija, tanssija ja tanssinopettaja. Amanda aloitti tanssin harrastuksen hiphopin parissa ja myöhemmin löysi voguen, josta on saanut suurimmat vaikutukset tanssiinsa. Hänellä on kokemusta sooloesityksistä ja myös monista eri tanssikokoonpanoista. Amanda on työskennellyt erilaisissa produktioissa mm. seuraavien suomalaisten artistien kanssa: Jenni Vartiainen, Olavi Uusivirta, Antti Tuisku, Robin ja Kaija Koo. Tällä hetkellä Amanda kuuluu kahteen eri performanssiryhmään: Amanda & Lydia ja Fem Queens of Finland. He ovat esiintyneet mm. Princess Nokian, Leila K:n sekä Alman kanssa.


Kuva Sanni-Marja Rissanen

Kuva Sanni-Marja Rissanen

Vilma Tuominiemi

(s.1998) on nuori tanssija ja tanssinopettaja Kuopiosta. Hän valmistuu tanssipedagogiksi Savonia Ammattikorkeakoulusta keväällä 2021 pääaineenaan nykytanssi ja baletti. Tanssijana Vilmaa kiinnostaa nykytanssin virtaavuuden, lattiatekniikan ja baletin linjakkuuden yhdistäminen sekä yksityiskohtainen liike. Opintojensa ohella hän on työskennellyt tanssijana Kuopion kaupunginteatterilla esityksessä ”Bernarda Alban talo” sekä tanssinopettajana eri tanssikouluissa. Sen lisäksi Vilmaa kiinnostaa koreografinen työ ja hänen koreografiansa palkittiin Kajaanin uudet tanssin katselmuksessa ammattilaissarjassa vuonna 2018.

Kuva Sonata Hauta-aho

Kuva Sonata Hauta-aho

Akim Bakhtaoui

(s. 1994) on tanssija-koreografi, joka esiintyy myös nimellä Alpha Extreme. Akim on yksi tunnetuimmista katutanssijoista Suomessa. Hän on monille tuttu ryhmästä WFFF (Will Funk For Food). Bakhtaoui on katutanssilajien monitaitaja, ja päälajeiksi ovat nousseet locking ja hip hop. Kentällä Bakhtaoui tekee tanssijan töitä, opettaa, koreografioi, tuomaroi, kilpailee kansainvälisesti sekä toimii DJ:nä kotimaisesti.

Kuva Laura Malmivaara

Kuva Laura Malmivaara

Jesse Gyllenbögel

(s.1998) opiskelee parhaillaan Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen koulutusohjelmassa. Jesse on myös opiskellut Lahden Kansanopiston Teatterikoulutuksessa ja näytellyt ja tanssinut mm. Ryhmisnuorissa vuosina 2017 ja 2018. Rakkaus teatteriin ja taiteisiin syntyi jo hyvin nuorena, ja hän kokee fyysisen ilmaisun tärkeänä taideilmaisun muotona. Tanssi on ollut yksi perusta, joka on ohjannut Jesseä teatterin ja ilmaisun pariin. Jesse on monipuolinen tekijä eikä rajoita itseään taiteentekijänä vaan pikemminkin haastaa itseään kokeilemaan sekä tutkimaan useita taiteen osa-alueita.


Kuva Joona Huotari

Kuva Joona Huotari

Joona Huotari

(s. 1986) on pukusuunnittelija ja pukutaiteilija, joka on työskennellyt monipuolisesti pukusuunnittelun saralla jo vuodesta 2010. Joonan töitä ovat mm. Opera BOX:in Turandot 2020, FOX:in Kymppitonni 2020, Tanssiteatteri Hurjaruuthin Talvisirkus BAU 2019 ja Emma Salokosken Body Positive -teos 2019. Joona kuuluu myös House of Disappointments -taidekollektiiviin, jolla oli mm. WEAR(E)ART-pukunäyttely osana Kiasma-teatterin URB Festivaalia kesällä 2020 Kulttuurikeskus Caisassa.

Kuva Hamza Jadda.jfif

Hamza Jadda

(s. 1991) on toinen Shameless Dance Crew:n perustajista yhdessä Adasha Mooren kanssa. FDO:n stipendeilläkin palkittu Shameless Dance Crew on kilpaillut jo kauan SM-tasolla, ja Finnish Dance Organization palkitsi vuonna 2020 heidän teoksensa stipendillä. Alun perin Marokosta kotoisin oleva Hamza on saanut inspiraatiota tanssijana, esiintyjänä ja koreografina omaan tyyliinsä mm. afrosta, hip hopista, dancehallista, waackingistä, voguingista ja disco dancesta.  Hamza on ollut mukana erilaisten artistien musiikkivideoilla, televisiossa (Huuma 2019), festarilavoilla sekä kilpaillut EM- ja MM -kisoissa, joissa hän on sijoittunut mitaleille. Taustasta löytyy menestystä myös karaten Suomen maajoukkuessa (moninkertainen Suomen mestaruus ja Euroopan mestaruus).

Kuva Lee Gumbs

Kuva Lee Gumbs

Alex Komulainen

on tanssija ja koreografi, joka on opettanut ympäri Eurooppaa, Etelä-Afrikassa, Venäjällä ja USA:ssa. Hän on juuri muuttanut USA:han opettaakseen nykytanssia Millenium Dance Complexissa Los Angelesissa.

Alex on esiintynyt soolotanssijana mm. Billy Lockettin ja Isak Danielsonin videoilla. Alex valittiin Brian Friedmanin ”the ENTOURAGE”-ryhmään. Suomessa hän on esiintynyt useiden menestyneiden artistien (kuten Isac Elliot, Robin ja Jenni Vartiainen) kanssa. Alex on näkynyt Skandinavian suurimmissa TV-showssa kuten ”VG-Lista” Norjassa ja UMK, Urheilugaala ja Huomenta Suomi Suomessa.

Kuva Janette Mirjamo

Kuva Janette Mirjamo

LYDIA OFI TERESIA

(s. 1994) on transfemme performanssi- ja burleskitaiteilija sekä tanssija ja tanssinopettaja. Lydian taiteen estetiikka pohjautuu Ballroomkulttuuriin, johon hän on kuulunut vuodesta 2011 asti. Lydia on esiintynyt lukuisissa produktioissa sekä soolona että erilaisissa kokoonpanoissa työskennellen Jenni Vartiaisen, Krista Siegfridsin, Alman, Princess Nokian ja Leila K:n kaltaisten artistien kanssa. Lydia on osa Amanda & Lydia -queerperformanssiduoa, sekä kuuluu Fem Queens of Finland -ryhmään, jolle myönnettiin vuonna 2020 Akateemisen kaunotaiteen palkinto.

Kuva Joona Huotari

Kuva Joona Huotari

Renne Lehto

(s.1992) on helsinkiläinen modisti ja mittatilausompelijaopiskelija. Hän on työskennellyt monenlaisissa produktiossa niin teatterin ja oopperan parissa kuin tv-tuotannoissakin. Erityisesti häntä kiehtoo uusien materiaalien ja tekniikoiden soveltaminen puvustukseen sekä kierrätysmateriaalien hyödyntäminen.

Kuva Fanny Carolina

Kuva Fanny Carolina

Marlon Moilanen

(s. 1993) on helsinkiläinen freelancer-nykytanssija. Hän esiintyy nykyesitystaiteen kentällä ja työskentelee erityisesti ruumiin kokemuksellisuuden, mielikuvituksen sekä ristiriitaisen ihmisen ja hänen ajoittain poliittisenkin sielunelämänsä inspiroimana. Marlon on työskennellyt muun muassa koreografien Sonja Jokiniemi, Liisa Pentti ja Katja-MariaTaavitsainen kanssa. Tanssitaiteen rinnalla Marlon tutkii tällä hetkellä sosiaalisia oikeuksia ja valtaa Helsingin yliopistossa.

Kuva Kai Kuusisto

Kuva Kai Kuusisto

Marika Peura

on helsinkiläinen koreografi, tanssija ja esiintyjä. Hän on opiskellut nykytanssia Teatterikorkeakoulussa ja HZT:n Dance, Context, Choreography -ohjelmissa, ja valmistunut koreografian maisteriohjelmasta kesällä 2020. Freestyle hip hop on aina ollut lähinnä Marikan sydäntä. Hän kuuluu Cleva Crew:iin, joka keskittyy katu- ja clubi-tanssiin ja kulttuurin edistämiseen. Kilpailumeriittejä ovat mm. seitsenkertainen kertainen Suomen mestaruus, kaksinkertainen SADE Festival- mestaruus ja Juste Debout Nordic -voitto. Marika työskentelee myös tanssinopettamisen parissa sekä kaupallisella kentällä tv-, mainos-, ja musiikkivideotuotannoissa.


Marika on kiinnostunut tarkastelemaan tanssin kokemuksen intiimejä, emotionaalisia, ekspressiivisiä, sensuaaleja ja seksuaalisia sävyjä, sekä luomaan työskentely prosesseihin feministisiä ryhmätyötapoja, jotka kulkevat läpi taiteellisen prosessin eri vaiheiden. Tällä hetkellä Marika työskentelee mm. syksyllä ensi-iltansa saavan and then they left teoksen parissa, sekä esiintyjänä Maija Hirvasen tulevassa teoksessa.

Kuva Ahmed Alalosi

Kuva Ahmed Alalosi

Bakr Hasan Rajab

(s.1989) on valmistunut näyttelijäksi Bagdadin yliopistosta ja tehnyt Irakissa töitä näyttelijänä, ohjaajana ja käsikirjoittajana. Rajab on tullut Suomeen vuonna 2015 ja tehnyt rooleja mm. Kansallisteatterissa näytelmissä Toinen kori ja Undocumented Love. Hän on näytellyt myös TV- elokuvissa sekä ohjannut kaksi sooloteosta:  Made in Bagdad ja Wayting.

Kuva Ilari Lovio

Kuva Ilari Lovio

Sophia Wekesa

(s. 1989) on helsinkiläinen tanssija, dj ja näyttelijä. Hän on perehtynyt 12 vuoden ajan dancehall -tanssiin ja -kulttuuriin ja on Bubblin' Crew dancehall-ryhmän jäsen. Sophia on myös MNT Companyn perustajajäsen ja johtaja. Ryhmän töissa hän on tutkinut, mitä marginalisoiduilla kehoilla on esitettävää marginaalinarratiivin jälkeen sekä miten rakentaa feministisiin esityksiin myös feministinen työskentelyprosessi. Sophia opettaa tanssia Bubblin' Moves -kollektiivissa sekä tanssikoulu Saiffalla sekä on toiminut vierailevana opettajana tanssin koulutusohjelmalaisille Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa. Sophia on luennoinut antirasistista menetelmistä osana tanssia yhteistyössä Sade ry:n kanssa sekä Åsa folkhögskolan -katutanssikoulututuslinjan oppilaille.